Vaarojen maraton 2025

Oma kestävyysurheilukauteni vuosimallia 2025 on Vaarojen Maratonin myötä paketissa. Kirjoitan kilpailusta ja siihen valmistautumisesta lyhyesti, sillä pitkään tekstiin ei ole nyt aikaa. Pahoittelut kirjoitusvirheistä, niitä on aivan varmasti!

Lulu kisan jälkeen nauttimassa Paimenenvaaran maisemista.

Kohtalaisen hyvin menneen Nuuksion jälkeen lähdin suoraan toteuttamaan vaaroille harjoitusjaksoa. Kevensin reilusti treeniä ennen Nuuksiota, joten ajattelin elimistön olevan kohtuullisen hyvässä vireessä ja kilpailun toimivan ylikovana hyvänä harjoituksena, ja näin kävikin. Tein heti kaksi kovaa viikkoa, joissa reilusti mäkeä & harjoitustunteja. Viikkokilometrit näillä viikoilla olivat 124 & 136 sekä harjoitustunnit 14 & 15,7h. Noista kilometreistä oli n. 90% polulla, tai matolla ylämäkeen. Nousua muistaakseni tuli reilu 3 tonnia ensimmäisellä viikolla ja toisella pitkästi yli 4 tonnia, joista osa painorepulla sisällä juoksumatolla. Eniten kiinnostuneet voivat katsoa tuosta pdf:stä allekirjoittaneen Nuuksio-vaarat välisen ajan treenit.

Harjoitukset Vaarojen Maraton 4 vko.pdf

Download PDF • 159KB

Kilpailun ennakkoasetelmat olivat kohtuullisen selkeät. Voittokamppailu tultaisiin käymään Kari Variksen ja Henri Ansion kanssa, Risto Mägin mahdollisesti hämmentäen podiumia jonkun meistä hyytyessä. Itsellä oli selkeä taktiikka kisaan: seurata vaan mahdollisimman pitkään kärkiporukkaa, mutta kuitenkin malttaa mieli jos tulisi isompia nykäisyjä. Energiapuolen olin suunnitellut siten, että ottaisin ylämäkivoittoisissa osuuksissa enemmän hiilihydraattia ja alamäkivoittoisissa pyrin siihen että vatsa olisi ainakin ajatuksen tasolla hieman tyhjempi. Nesteet 1 litra startti - kiviniemi ja 1 litra kiviniemi - peiponpelto, sekä 0,5 litraa peiponpelto - maali. Litrassa nestettä natriumia 1125 mg/L. Ennen kilpailua oli tarkoitus ostaa vielä Aonachin teltalta kofeiinigeeli loppumatkalle, mutta ilmeisesti tässä tapahtumassa ei ollutkaan aonachia. Kyselin vielä kisa-aamuna jos jollain olisi kilpailukeskuksessa ollut ylimääräistä kofeiinigeeliä jossa olisi järkevä määrä (+100mg) kofeiinia, mutta ei tullut tulosta. Pärjäisin kyllä ilmankin, mietin. Pohdin että täydellinen juoksu voisi kantaa n. 3:45 aikaan.

Ennen starttia pohdin hotellin lämmössä pitkään ottaisinko t-paidan ja shortsit vaiko pitkähihaisen kuitenkin t-paidan alle. Päädyin t-paitaan ja shortseihin, mutta Druimaarin panta oli hukassa, vaikka olin pomminvarmasti pakannut sen mukaan. Noh, ei auttanut kuin juosta pää paljaana! Fiilis kisasta oli kuitenkin todella hyvä, ja tiesin kunnon olevan hyvällä tasolla. Otin kellosta vielä rannekkeet pois ja vein kamat varustesäilöön. Startissa vaihdoimme muutamien juoksijoiden kanssa jännittyneet kuulumiset, ja pääsimme matkaan täydellisessä syyskelissä.

Alkuvauhti oli heti paukusta reipasta, ja lähdin itse vetämään porukkaa. Henkka ei kauaa katsellut, ja siirtyi kärkeen. Henkka teki jo pientä rakoa ennen Mäkrää minuun ja Kariin, mutta pienen välimatkan päästä kelpasi seurata tilannetta ja ottaa ensimmäiset hiilarit koneeseen. Mäkrän nousussa Kari lähti nostamaan vauhtia, ja samoin Henkka katosi tässä vaiheessa näkymättömiin. Olisin voinut seurata tässä, mutta ei vain tuntunut jostain syystä oikealta vaihtoehdolta. Tulin rennosti Mäkrältä alas tielle, ja tiesin että tässä kohtaa olisi hyvä näkyvyys kauas eteen. Karia en enää nähnyt, mutta Henri oli ehkä reilun puolen minuutin päässä. Ennen kääntymistä takaisin polulle, vilkaisin taakseni ja yllätyin hiukan siitä kuinka lähellä Risto tuli. Jatkoin omaa vauhtia, mutta pyrin hiukan kuitenkin saavuttamaan Henkkaa koska halusin todella juosta mieluummin jonkun kanssa kuin yksin. Ohitin valmennettavani perusmatkalla, heitin tsempit ja pohdin mielessäni että itse en kyllä IKINÄ lähde tuolle matkalle.

Saavutin hyvin hitaasti, mutta varmasti Ansiota ja lopulta Jauholanvaaralta alas tullessa aloimme juosta yhtä matkaa. Juttelimme mukavia ja pohdittiin eroa edellä menevään polkuneuvokseen. Itsellä meinasi pallea krampata samoin kuin Nuuksiossa, mutta onneksi tällä kertaa homma meni helpommin ohi vauhdin keventämisellä. Henkka valitteli hieman jalkapohjaansa, ja päästi minut edelle pitämään vauhtia. Henri ei kuitenkaan jäänyt kyydistä, vaan tuli koko ajan mukana. Kiviniemen huolto alkoi lähestyä. Lötköissä oli vielä n. 3dl vettä yhteensä, jotka kaadoin maahan ennen vesistönylitystä. Veneelle tullessamme tuli alkuun tietoa että Kariin olisi vain 2 min, mutta tuo ero ei tuntunut luotettavalta. Juoksimme kohtuullisen rauhallisesti ja vauhti pääsi välillä tippumaan vähän liikaa välillä Jauholanvaara-Kiviniemi. Otin veneessä repun pois selästä, ja vaihdoin tyhjentyneen 240ml geelilötkön repun selkäosasta toiseen vastaavaan. Näissä oli hiilaria siis 160g/lötkö, joten startti-Kiviniemi -välillä oli hiilaria uponnut tuo määrä. Vaihdoin myös uudet lötköt repun etuosaan, joissa oli pohjalla samat 1125 mg natriumia litraa kohden. Toisella puolella venesatamassa sanottiinkin eroksi 4-5 minuuttia, mitä pidimme oikeampana tietona.

Jatkoimme Kiviniemestä pullot täynnä kohti Ryläystä ja kiskoin hiilaria naamaan, ennen nousuvoittoista osuutta. Olin juuri kehunut Henkalle takareisieni vaivojen olleen niin hienolla mallilla koko vuoden, että yhtäkään juoksutreeniä en ole joutunut modaamaan tai jättämään välistä vaivan vuoksi, ja Kivinimien jälkeisellä hiekkatiellä alkoi takareisi tietenkin valittamaan menosta. Olemme Henrin kanssa tässä valitettavasti olleet samassa veneessä, sillä molemmilla on jotain pitkään jatkunutta vaivaa takareisien yläosan jänteiden kanssa. Tiesin kyllä että vaiva helpottaisi ylämäessä, ja nuo elää muutenkin niin omaa elämäänsä että en jaksanut huolestua pätkääkään. Polku muuttui tuttuun tapaan todella tekniseksi ja fyysiseksi, ja rasitus seilasi tässä kohtaa hyvin voimakkaasti. Henkka pysyi kuitenkin hyvin kyydissä.

Ennen Ryläystä on siis Kolinvaara, jonka ylityksen jälkeen tulee pieni hiekkatiepätkä. Tämän hiekkatien käännöksessä saimme väliajan Kariin, edelleen 5 min. Tiedettiin tässä kohtaa molemmat, että peli oli vielä täysin auki. Jatkoimme kohti Ryläystä, ja maasto jatkui todella raskaana ja syke seilasi ylä- ja alamäkien mukaan, ja tuntuma oli että ylämäissä olin aina maksimikestävyysalueella. Sykehän ei kovin nopeisiin muutoksiin rasituksessa reagoi, varsinkaan kun on juostu jo reilu 2 h. Rasitustaso taisi hieman laskea kun lähestyime Ryläyksen huippua, ja valittelimme Henkan kanssa nykypäivän lapsien vähäistä liikuntaa, joka on ollut otsikoissa viime aikoina useasti. Moni muuten puhuu niistä kuuluisista pohjista usein, niin nehän tehdään lapsuudessa leikkikentällä, ei aikuisena yhdellä tai kahdella peruskestävyysjaksolla. Nojoo. Takaisin kisaan.

Päätin hiukan nostaa vauhtia askeleen rullatessa mukavasti teknisessä maastossa. En mitenkään kovasti nykäisten, vaan pikkuhiljaa. Henkalla ei ollut kulkua lähteä tähän mukaan, tai sitten vaan ei halunnut tässä kohtaa pelata kortteja. Ylitin Ryläyksen huipun, ja sain väliajan 4 min Kariin kun lähestyin peiponpeltoa. Tiesin että jaksan itse juuri ja juuri pitää yllä tätä rasitustasoa maaliin, jos kaikki menee hyvin. Ilman Mr. Polkuneuvoksen hyytymistä en saisi todennäköisesti kiinni. Pommittelin hyvää vauhtia kohti viimeistä huoltoa ja aloin ohitella reitillä juoksevia puolimaratonilaisia. Peiponpellon huolto oli täynnä ihmisiä, jossa täytin erittäin nopeasti toisen pulloista järjestäjien avustuksella. En ollut tälläkään pätkällä juonut kaikkea, ehkä n. 7dl. Heti ensimmäinen nousu tuntui tuttuun tapaan raskaalta, mutta koitin pitää juoksussa ylämäkeenkin hyvän kimmoisuuden päällä. Vedin viimeisen geelin n. 30 minuuttia ennen maalia jossain ennen niitä todella jyrkkiä ja raskaita portaita Pikku-Kolilla vai onko se Paha-Koli. Ohitin samalla puolikasta juoksevan Vaimoni, jolla oli myös hyvä meno päällä.

Jaksoin vielä rullata alamäet hyvin, ja käytännössä mitään ongelmia ei ollut. Ylämäet alkoivat olemaan raskaita, mutta sain nekin juostua edelleen ihan ok. Pyrin kuitenkin rullaamaan mahdollisimman kovaa ja rennosti alamäet, koska tiesin Henkan olevan todella pahamaineinen loppunousuvastus. Käännyin loppunousuun ja etenin n. 1/3 siitä juosten, kunnes otin ihan lyhyen kävelypätkän. Vilkaisin taakseni, ja Henkkahan se siellä oli jyystämässä tuttuun tapaan vahvasti mäkeä ylös. Jäin ylämäessä tosi nopeasti jälkeen, mutta tuossa loppunousussahan on muutama tasainen pätkä. Päätin antaa eron kasvaa hieman, ja lähdin tasaisella osuudella vielä yrittämään. Pääsin aika lähelle, mutta heti kun ylämäki taas alkoi niin Ansion askel oli vaan niin vetävä ettei siinä pysynyt mukana. Lopussa annoin hiukan periksi ja vilkaisin taakseni ettei sieltä tulisi enää kukaan takaa. Maalissa ei mitään hajua loppuajasta, otin kellon shortsien takataskusta ja siinä oli näytöllä 3:40 ja risat. Kari oli pystynyt Peiponpellon jälkeen kasvattamaan eroa vielä hiukan allekirjoittaneeseen, ja oli maalissa loistoajalla 3:31, joka on kisahistorian toiseksi nopein.

Omaan loppuaikaan, 3:40:00 olen erittäin tyytyväinen. Keli oli nopea, mutta niin oli viime vuonnakin, ja oikeastaan kaikkina muina viitenä vuotena joina olen ollut mukana, paitsi 2023. En nyt ole täysin varma, mutta luulen että alle 3:40 aikaan tuon reitin juosseita on vain 3: Kari, Henkka ja tietenkin Juho Ylinen. Korjatkaa jos ei pidä paikkaansa! Itsellä tuo jäi nyt sekunnin päähän, mutta punaisella matolla tuli hiukan käveltyä ja tuuleteltua, joten tiedän kyllä että voisin 3:39:59 myös saavuttaa 😀Viime vuonna 4:03 ja jotain, nyt 3:40. Mikä selittää aikaparannusta?

Syy 1: Hard, but smart carb. Startti-peiponpelto -välillä 116g hiilaria tunnissa, lopussa vähemmän. Yhteensä koko kisa 96g/h. Koska en ole enää ollut minkään tuotemerkin sponsoroima, niin pystyn käyttämään itselle sopivia tuotteita.

Syy 2: Spesifi lihaskestävyys. Paljon Koli-spesifiä mäkeä edeltävillä viikoilla, sekä painorepputreenejä.

Syy 3: Aika oli kypsä. Välissä on tullut vuosi lisää kestävyystreeniä mittariin.

Siinä ehkäpä ne asiat, joiden ajattelen vaikuttaneen eniten lopputulokseen. Jos minut olisi labrassa mitattu 2024 ja 2025 kisapäivinä perinteisellä mattotestillä, niin uskon että sen perusteella ei olisi voinut erottaa kummalla fysiologialla on juostu kumpi aika. Pureudutaan vielä hiukan tähän hiilihydraattiasiaan tarkemmin. Moni, tai ainakin joku varmaan miettii miten ihmeessä voi pystyä syömään noin paljon kisan aikana. Ensinnäkin, itse en usko että sillä on mitään, tai lähes mitään merkitystä millä energialla treenaat vatsaasi. Itse en käytä samoja tuotteita treeneissä kuin kilpailuissa. Irtokarkit ja kaupan halvin urkkajuoma on oma valinta harjoituksiin. Voi olla hyvä tietää miltä se tuote maistuu mitä aiot käyttää, mutta se on aina arvoitus maistuuko se sitten kisassa. Koitin löytää tutkimusnäyttöä sille, että "gut-training" olisi tuote-spesifiä, mutta en ainakaan itse löytänyt mitään järkevää näyttöä tälle. Kyseessä on ehkä enemmän keksitty juttu, jota on alettu pitämään totena. Muutan kyllä mieleni jos jotain fiksua tutkimusta tulee asian puolesta.

Toiseksi, hiilihydraattien määrään vaikuttaa ainakin teoriassa hyvin paljon se, mikä on kokonaisenergiankulutuksesi, eli käytännössä millä vauhdilla etenet. Minun energiankulutus polkumaratonin keskisykkeen ja mattotestin perusteella on n. 922 kcal/h. Lisäksi minulla vaikuttaisi olevan todella heikko rasva-aineenvaihdunta, joka puoltaa edelleen hiilarien syömistä. Viimeisenä, pusken monia vaiheita kisassa Zone 5:lla, eli maksimikestävyysalueella jolloin energian on pakko tulla hiilarista. Jollain toisella, joka etenee 600 kcal/h rasituksella ja käyttää hyvin rasvoja aineenvaihdunnassa, niin on aivan täysin järjetöntä vetää 116 grammaa hiilaria tunnissa. Joskin itse ajattelen niin, että myös rasva-aineenvaihduntatyypin on hyvä olla hyvä käyttämään hiilaria, koska hiilareilla eteneminen samaa vauhtia vaatii 6,7% vähemmän happea kuin rasvoista tuotettuna. Hyvä olla hyvä, ohhoh. Jos jotain energiasuunnitelmassa tekisin toisin, niin vetäisin loppuun asti vaan tuolla +100g/h määrällä. Syy lopun vähempään määrään ei ollut missään muussa, kuin suunnitelmassa jossa ajattelin että lopussa ei kannata enää hiilaria ottaa turhaan, koska kisa kuitenkin päättyy ennen kuin se ehtii alkaa edes imeytymään. Nyt jäi kuitenkin fiilis, että ylämäet alkoivat hidastumaan tuon hiilarin pudotuksen takia. Go and know.

Hei, kiitos jos jaksoit lukea loppuun! Oma kauden lopetus oli Nuuksion ja Vaarojen onnistumisten myötä huikea. Kolin kohtelu oli myös Kestävyyspajan valmennettavia kohtaan keskimäärin tänä vuonna kohtalaisen suopea useiden onnistumisien myötä. Nähdään ensi vuonna, ja koitetaan ottaa taas steppi eteenpäin kondiksessa. Tai jos olet "ikäsarjaliikkuja", niin myös samalla tasolla pysyminen on kehitystä jos muut hidastuvat. Hyvää ylimenokautta, jos sellaista vietät!

/ Tommi