Tommi Lintala

''Valmennukseni perustuu tutkittuun tietoon.'' Tämän lauseen nähtyäni joidenkin PT-palveluita tarjoavien yrittäjien sivuilla, mietin jo vuosia sitten, että ehkä minun pitää vielä hieman opiskella asioita, että voin alkaa itse valmentamaan. Luin tällöin mm. Huippu-urheiluvalmennus (Mero, 2016) kirjan kannesta kanteen, mutta huomasin, että sen jälkeen minulla oli vain reilu kasa teoriatietoa ja uusia kysymyksiä niin fysiologiasta kuin valmennukseen liittyvistä psyykkisistä tekijöistä.

Fysioterapiaopintojen aikana aloin viimeistään tajuamaan, että valmennus on niin laaja kokonaisuus, ettei kenenkään ammattitaito voi riittää sen kaikkien osa-alueiden täydelliseen tietopohjan hallintaan ja käytännön soveltamiseen. Tietyt perusasiat pitää fysiologiasta tietää, kuten se, että pelkästään vauhtikestävyysharjoittelulla ei saada pitkällä aikavälillä tuloksia, mutta kaikkia solutason mekanismeja ei tarvitse valmentajan osata selittää. Sen sijaan perusasiat pitää ymmärtää myös psykologisista sekä sosiaalisista tekijöistä. Tämä voi näkyä esimerkiksi valmennettavien kunnioittamisena ja tavoitteiden arvostamisena.

Jotta teksti ei olisi niin abstraktia ja suurpiirteistä, kerron hieman käytännön harjoitusfilosofiastani. Tykkään yksinkertaisista asioista. Sillä osa-alueella mitä harjoitetaan, myös kehitytään. Perusideana on annostella keholle sopivassa määrin yksinkertaisia, mutta tehokkaita, tavoitteisiin tähtääviä harjoituksia. Harjoittelun vastapainoksi kaivataan sopiva määrä ravintoa ja lepoa. Tähän perustuu superkompensaatio.

Usein kuitenkin muu elämä häiritsee tätä harjoittelun tasapainoa, ja monesti joudutaan soveltamaan. Pidänkin sitä äärimmäisen hyvänä taitona valmennettavalta, jos hän osaa oman harkinnan mukaan jättää kovia harjoituksia tekemättä esimerkiksi usean huonosti nukutun yön jälkeen. Neljä viikkoa sitten laaditun harjoitusohjelman ongelmana on se, että minulla ei ole kristallipalloa, jonka avulla voisin huomioida kaikki ennalta arvaamattomat kuormittavat tekijät.

Jokaisen valmennettavan kohdalla on mietittävä myös heidän yksilöllisiä tarpeitaan. Joku kaipaa enemmän ajatustenvaihtoa viestittelyn tai soittelun merkeissä, kun taas toinen voi pakertaa yksinään kuukausikaupalla omien treenien parissa. Molemmat sopii minulle, mutta kyllä niitä harjoituskuulumisia olisi kiva joskus kuulla  : )

Yksi oman harjoitteluni, sekä valmentamiseni kulmakivistä on myös jonkinlainen sykeperustainen harjoittelu. Vähintään maksimisykkeestä laskettu sykkeeseen pohjautuva harjoittelu tuo konkreettisuutta harjoittelun kuormittavuuteen. Jokaisella lenkillä ei ole pakko mitata sykettä, mutta tietty perusajatus harjoittelun kuormittavuudesta täytyy olla, jotta olemme samalla aaltopituudella harjoittelun kuormittavuuden suhteen. Jos esimerkiksi minulle kevyt lenkki tarkoittaa selvästi aerobisen kynnyksen alla tapahtuvaa harjoitetta, ja sinulle vauhtikestävyysharjoitetta, ei harjoittelulla todennäköisesti päästä kovinkaan pitkälle.

Myös voimaharjoittelu kuuluu useimmiten järkevään harjoituskokonaisuuteen. Tässä pyrin hyödyntämään tähänastisia fysio-opintojani. Kuntosalilla juoksija voi käyttää aikansa huomattavasti tehokkaammin, kuin esimerkiksi tekemällä kuukaudesta toiseen 3x12 jalkaprässisarjoja. Oikein toteutettuna voimaharjoittelulla saadaan lisää suorituskykyä ja ennaltaehkäistään vammoja. Huonosti toteutettuna tuskin saavutetaan kumpaakaan. Huom: esimerkiksi lantion seudun vammahistorian omaavalle henkilölle voimaharjoittelun sisältö saattaa poiketa oleellisesti vaikkapa paljon akillesjännevammoista kärsineen valmennettavan kohdalla.

Loppujen lopuksi, uskon että jokainen valmentaja on jollekin yksilölle hyvä valmentaja, mutta kukaan ei kaikille. Reittejä hyvään lopputulokseen on monia, mutta vähintään yhtä paljon niitä reittejä on myös huonoon lopputulokseen. Ydinajatuksenani on pyrkiä löytämään yhdessä valmennettavan kanssa jokin niistä hyvään lopputulokseen vievistä reiteistä.

-Tommi