HOKA Messilä Vertical - Suoraan sydämeen

"En mä tähän kauheesti oo kevennellyt, mutta otsalamppu on pakattu"

Alustus

Tänä kesänä olen saanut elää vielä yhden "lasten" kesäloman. Aiempina opiskelukesinä olen ollut kesätöissä kasailemassa laivan moottorien sylinterinkansia. Viime vuonna tämä kuvio yhdistettynä valmennustöihin muodostui hiukan liian kuormittavaksi omaan mieleen. Eihän nuori mies nyt heti ole burnoutissa, mutta kivaa tuo ei enää ollut. Nyt harjoittelulle on jäänyt erinomaisesti aikaa, ja kesä on ollut yksi elämäni mielekkäimmistä. Tanjalla on ollut myös tavallista pidempi, kuusiviikkoinen kesäloma. Molto bene!

Juoksullisesti vuosi on ollut ehkä hieman keskinkertainen. Kevään loistelias tiekympin kunto ei vain oikein siirtynyt hyväksi tuloskunnoksi pidemmille poluille, eikä blogitekstejäkään ole kiinnostanut näistä keskinkertaisista kokemuksista kirjoitella. Mielessä on käynyt myös että oliko tuo kymppi joku "fluke"? Temppu, jota en pystyisi enää toistamaan? 🤨 Sen sijaan kohokohtana on ollut ehdottomasti kolmiviikkoinen Lapin loma, josta kotiuduimme vain muutama päivä ennen Tiirismaa trailia.

Ensimmäisellä lomaviikolla Ylläksen kilpailun keventelyt & palauttelut aiheuttivat hieman esteitä kunnon treenimätölle, mutta 2. ja 3. viikoilla tuli sitten kompensoitua senkin edestä. Viikkoihin tuli n. 30h & 25h ulkoilua, joista käytännössä noin puolet oli sellaista joka tuli tallennettua kelloon. Loput oli koirien & Tanjan kanssa kävelyretkiä tunturissa ja yksi 3h melontakin tuohon mahtuu. Joka ilta olin ihan rättiväsynyt ulkoilun määrästä, mutta varsin onnellinen. Suomen Lappi on iso paikka, ja siellä riittäisi varmaan loppuelämäksi uusia paikkoja tutkittavaksi! Mättöviikoilla pidin kuitenkin hyvän "leirihygienian" nimissä kerran viikkoon puhtaan lepopäivän. Lepopäivien jälkeen tein edes jollain tapaa palautuneena vauhdikkaamman harjoituksen, esim. minuutin vetoja n. 10km kilpailuvauhtia, säilyttääkseni mahdollisimman hyvin kovavauhtisen juoksun vireen. Varsinaista sykettä korkealle nostattavaa harjoittelua en uskaltanut tehdä yhdistettynä muutoin niin runsaaseen määräharjoitteluun. Loman hienoin lenkki oli ehdottomasti Urho Kekkosen kansallispuistossa reilu 50 km hölkkäretki. Kiitokset Maksimaisen Villelle briiffauksesta puistoon liittyvissä kysymyksissä, vaikka lopulta alkuperäinen reittisuunnitelma kariutuikin hovioikeuden kanssa käytyihin neuvotteluihin 😅 Varsin hienon ja erämaisen reitin sai kuitenkin suunniteltua Kiilopää-Saariselkä -välille.

Tästä lomareissusta jäi sellainen tunne, että jalkojen päällä jaksaa liikkua pitkään. Kisaviikolla tein vielä seuraavaa:

Ma: Lapissa vähille jäänyt puntti n. 55min + 11km peruslenkki jossa muutamia kiihdytyksiä

Ti: Yllätyksellisen hyvä 6x1000m + 5x200m radalla

Ke: ap 2h pikkupolkuja + ip 45min fillari

To: Lepopäivä

Kilpailusuoritusta ajatellen liikaa treeniä, mutta taisi kaikilla muillakin verttikisaajilla olla aika olemattomat keventelyt. Näissä vertikaalikisoissa on selkeästi rennompi asenne kilpailun suhteen, ja ehkä näistä haetaan enemmän hyvää kovaa harjoitusta. Termiä "treenikisa" en kuitenkaan suostu käyttämään 😉

Perjantai, kisapäivä!

Kilpailun lähtölaukauksen oli määrä kajahtaa kello 13. Lähdimme ajelemaan kotoa (Mustasaaresta, ei Vaasasta 😌) n. 6:40, ja ehdimme kivasti noin tuntia ennen kilpailun alkua mestoille. Lulun ja Aamun jätimme tällä kertaa vanhemmilleni hoitoon.

Tomi & Anton vyöryivät myös Messilään hyvissä ajoin, ja vaihdoimme kuulumiset. Varusteiden osalta ei ollut epäselvää tai yllättävää, kuka oli parhaiten valmistautunut kilpailuun: Antonilta löytyi tarvikkeet suurin piirtein viikon mittaiseen kilpailuun retkituoleineen ja pöytineen. Itseltäkin löytyi kyllä muuttolaatikollinen tavaraa, kanisterillinen urkkajuomaa, sekä kylmälaukku jossa oli Tanjan eväiden lisäksi kisan loppurutistusta varten varattu Batteryn energiajuoma. Muiden kilpailijoiden lisäksi Parjanteen Antti saapui myös jossain kohtaa alueelle, ja katselimme paikat huoltoteltasta. Antti oli ennakkosuosikeista ainut ilman huoltajaa, mutta tiesin aiemmilta vuosilta Mustavuoren kilpailusta että lopussa joku katsoja tai toisen juoksijan huoltaja voisi reiluuden nimissä tulla Antille avuksi.

Ensimmäinen jännityksen aihe tuli jo ennen starttia, kun oli aika kasata Lekin taittosauvat. Näistä omistani on jäänyt se sauvan suoraksi lukitseva nasta jumiin pari kertaa, vaikka näillä ei ole tullut edes kovin montaa käyttötuntia vielä. Kaksi kertaa naks, ei ongelmia tällä kertaa. Kisa alkoi 13 minuutin kierroksilla. Tapahtuman pääpiru Juha lähti ensimmäiselle kierrokselle mukaan porukkaan, ja letka taittoi matkaa mukavan puheensorinan kera. Epäilen että Juha varmisteli tässä, ettei letka eksy ekalla kierroksella reitiltä 😂 Sekin on mahdollista. Nämä ensimmäiset kierroksethan on käytännössä ihan kävelyä. Kaikki ehtivät kuntotasosta riippumatta seuraavalle kierrokselle vaivatta. Kävin monta mielenkiintoista keskustelua ennestään tuntemattomien tyyppien kanssa näiden letkeiden kierrosten aikana. Hain samalla tuntumaa varsin vieraalta tuntuviin sauvoihin. Viimeisin tunkkaus ennen tätä kilpailua taitaa olla mustavuori vertical.

Energiapuolen olin suunnitellut siten, että ensimmäiset 2-3h otin hyvin vähän hiilihydraattia, ja pidin nälän loitolla lasten valmispuuroilla sekä snickersillä. Tämä auttaa myös myöhemmin kisassa siinä, että loppupuolella maistuu makeat geelit & urheilujuomat paremmin, kun hiilaria puskee ~120g tuntiin. Ainakin itsellä on näin. Pääasiallisena hiilarinlähteenä käytin kaapin perältä pois urheilujuomaa, joka ei itsellä ole toiminut kovin hyvin. Ajattelin sen olevan ainakin edullinen vaihtoehto tähän kilpailuun. Lisäksi nesteenä vettä, jossa jokaista litraa kohden 1500mg natriumia. Varalla oli myös pullo pelkkää vettä, mutta siihen en juurikaan koskenut. Tanjan tehtävänä oli pitää pullot täynnä. Tanja toimi myös Tomin huoltajana, joten puuhaa oli ilmeisesti riittänyt ihan kivasti 🙂 Kofeiinin olin suunnitellut siten, että ensimmäiset 4-5 tuntia en käyttäisi ollenkaan kofeiinia. Tämän jälkeen aloittaisin yhdellä 150mg kofeiinigeelillä, ja ylläpitäisin sen jälkeen tasoja 75mg geeleillä 30-60min välein fiiliksen mukaan.

Maltillinen kilpailun aloitus sai reilun tunnin kohdalla yllättävän käänteen, kun taivaalta alkoi sataa vettä kaatamalla. Huollossa laitoin kuoritakin päälle ja nostin vauhtia seuraaville kierroksille, koska kylmyys alkoi hiipiä kroppaan. Tästä seurasi taasen pidemmät huollossa odottelut. Kierrosvauhti oli yksinkertaisesti liian hidas että lämmöt olisi pysyneet yllä. Lisää vaatteita ei ollut mukana huoltolaatikossa. Kävi sääliksi kun muutamalla juoksijalla ei ollut mitään lisävaatteita mukana. Polku oli pahimmillaan vain virtaava puro, ja sade alkoi jo sattumaan paljaalla iholla. Muutaman kierroksen jälkeen sade kuitenkin onneksi hellitti. Juoksin vielä pari kierrosta takilla, että sain lämpöä takaisin kroppaan.

Kilpailun konseptihan on melko poikkeuksellinen. Se, joka tulee viimeisenä maaliin on voittaja. Vähän kuten Backyard-ultrassa, mutta tässä oleellisena erona on se, että kierrosajat kiihtyvät koko ajan. Lisäksi reitti on käytännössä pelkkää mäkeä lähtöalueen sijaitessa keskellä laskettelurinnettä. Tästä seuraakin mielenkiintoinen kysymys: Mikä on optimaalisin vauhdinjako niin kokonaiskierrosajan, mutta myös ylä- ja alamäkivauhtien osalta? Huomasin kilpailun aikana tässä suuriakin eroja osallistujien kesken. Oma taktiikka oli loppujen lopuksi aika yksinkertainen: Tavoitteena on vain säästää mahdollisimman paljon etureisiä kilpailun loppua ajatellen, ja jättää mahdollisimman pitkään noin minuutti aikaa huollolle. Lopussa toki huoltoaika vähenee, ja tästä tulee tasapainoilua kanttaamisen ja vauhdikkaan etenemisen välillä. Lopussa kilpailun nopeimmilla kierroksilla keskityn vain paukuttamaan alamäet mahdollisimman reippaasti. Suurin ja yleisin virhe on ehdottomasti juosta kevyillä kierroksilla alamäet liian lujaa!

Kelin selkiinnyttyä aika kului kuin siivillä. Vaihdoin sateessa kastuneen Lierihatun Druimaarin pantaan (tuote saatu), ja nautiskelin mahtavista maisemista Vesijärvelle upeassa kelissä. Nousua alkoi olla jo lähes 2000m, enkä huomannut että kukaan olisi vielä keskeyttänyt. Alkumatkan olin tehnyt taivalta enemmän uusien tuttavuuksien kanssa, mutta pikkuhiljaa Anton, Antti, Tomi ja allekirjoittanut alkoi muodostaa yhtenäisemmän porukan. Myös kisan ainoa naisosanottaja, Essi painoi vahvan oloisesti eteenpäin. Huollossa aloin pikkuhiljaa siirtyä pois kiinteistä tuotteista, ja aloin tyhjentämään voimakkaammin urheilujuomatonkkaa. Kaikilla taisi olla välillä jotain pientä ongelmaa, lähinnä vatsan kanssa tai muuten vaan. Itse jouduin ravaamaan jatkuvasti kusella, jonka mietin muodostuvan ongelmaksi nopeammilla kierroksilla. Jossain kohtaa rinnettä noustessani vilkaisin taakseni, ja huomasin että meitä oli enää yllättävän vähän jäljellä. Ehkä 8, kun aloittaneita oli varmasti reilu kolmekymmentä. Juttu lensi hyvässä porukassa edetessä, ja Juha otti välillä huollossa kommentteja kisaajilta. Muistan parin vuoden takaisesta mustavuori verticalista juuri tämän vaiheen kilpailusta erittäin synkkänä. Vaihe, jossa kilpailu ei ole vielä ihan kunnolla alkanut, lihaksisto alkaa jo hieman väsymään, mutta tunteja on jäljellä vielä piinaavan paljon... Nyt taisi olla niin mukava porukka kisassa mukana, ettei mieli päässyt synkkenemään missään kohtaa.

Homman luonne alkoi pikkuhiljaa muuttua, kun kierroksilla piti alkaa jo nostamaan vauhtia, että huollolle jäi edelleen hyvin aikaa. Otin nyt myös ensimmäisen kofeiinigeelin, kun valmistauduin viimeisille tunneille. Päätin tässä kohtaa tehdä viimeisellä 8 min 15 sek kierroksella suunnitellun kenkien vaihdon. Juoksin alkumatkan hieman kuluneemmalla Kjeragilla, säästääkseni tuoreita kisapareja. Jalkaan laitoin tuliterät, yhden kauppareissun verran jalassa olleet Kjerag 02:set ja vaihdoin sukat. Hieman huoletti että miten uusi kenkä istuisi jalkaan, kun en ollut ehtinyt kokeilla kenkiä vielä kertaakaan juoksulenkillä. Kello läheni kuutta, ja Tiirismaa trailin lasten kisa oli alkamassa vertikaalikisan pyöriessä hyvällä höökillä samaan aikaan. Jauhojärven Sami oli yllättäen kannustamassa ylämäessä, josta tuli hieman turisti olo. Kiiteltiin tsempeistä nöyränä, ja seuraavalla kierroksella olikin rinteessä Aino-Kaisa Saarinen! Molemmilla taisi olla lapset kisaamassa Kids-sarjassa. Huoltoalueella oli mieletön tunnelma pitkän aikaa, eikä kilometrit painaneet vielä liikaa. Makoilin selällään huollossa penkkien päällä, kun alaselkä tuntui väsyvän ylämäessä. Sen sijaan urheilujuoman maku alkoi tökkimään. Olin vähällä oksentaa huollossa istuessani, ja pelkäsinkin kierroksen alkaessa että alamäki toisi tavarat ylös. Pyysin Tanjalta, jos hän voisi käydä ostamassa kilpailukeskuksesta Aonachin teltalta sis:n beta fueleja. En ollut ottanut niitä tähän kilpailuun mukaan nuukaillessa halvemmilla tuotteilla, mutta onneksi korjausliikkeen ehti vielä tekemään.

Jossain kohtaa iltaa kids-tapahtuma alkoi olemaan paketissa, ja kilpailukeskus alkoi hiljentymään. Tunnelma kuitenkin pysyi jollain tapaa erittäin tiiviinä, enää innokkaimpien polkuilijoiden ja järjestäjien seuratessa kisaa. Otin tässä kohtaa niin paljon hiilihydraattia kuin vain ehdin. Ihan tarkkaa määrää en tiedä, mutta jossain 120 gramman kieppeillä varmasti liikuttiin. Anton taisi moittia huonoa kulkua jossain kohtaa vauhdin edelleen kiristyessä, ja vähän yllättäen noin kuuden tunnin kieppeillä Antonin kisa jäi kesken. Taisi sattua Antonille hieman alavireinen päivä kisaan. Myös vahvalta vaikuttanut Antti joutui harmillisesti aikataulusyistä lähtemään pois, ja jäimme Tomin kanssa kaksin ratkomaan kilpailun voiton. Antonin hovihuoltaja vaihtoi lennosta Tomin huoltajaksi, jotta kiireisillä kierroksilla ehtisi saada palvelua. Vaihdoin vielä hihattomaan paitaan lähinnä fiilistä nostattamaan, ja aloimme paukuttaa alati kiihtyviä kierroksia. Laskin tässä vaiheessa hiilihydraattien määrää oleellisesti, ettei vatsa menisi sekaisin kovan rasituksen vuoksi. Vauhdin ollessa 6min 30sek per kierros, huomasin että Tomilla alkoi katoamaan huoltoaika nolliin. Itsellä jäi muistaakseni vielä 40-50 sekuntia huoltoon kierrosten välissä, mutta salakavalasti toisen säären etuosa ja toisen jalan etureisi alkoi muuttumaan tönköksi alamäen juoksemisesta. Tanja koitti ravistella jalkojani huollossa, että lihakset vetreytyisivät. Kyselin josko kylmälaukusta voisi ottaa nyt sen Batteryn, mutta sitä ei löytynytkään? Kävin nyt tässä kirjoittaessani tarkistamassa, niin jääkaappiinhan se oli jäänyt. Siitä huolimatta ylämäet kulkivat vielä moitteettomasti, ja sain juostua erityisesti loivat osuudet ylämäestä todella vaivattoman tuntuisesti. Jossain viimeisistä huolloista laitoin vielä pienenä vitsinä mukaan otetun otsalampun päähän, vaikka oli selvää ettei sitä tulisi tarvitsemaan. Pimeän tuloon olisi ainakin tunti, jalat alkoivat olemaan finaalissa, eikä Tomillakaan helppoa näyttänyt olevan. 47. kierrokselle lähtiessä kuulin maalialueen kuulutuksista että Tomi ei ehtinyt seuraavalle varville. Viimeinen kierros meni hiukan varmistellessa, ettei lihaksisto mennyt kramppiin tai muuta vastaavaa. Olen nyt kahdesti saanut juosta tuon vertikaalitapahtuman viimeisen, yksinäisen kierroksen, ja siinä on jotain jäätävän hienoa ja tunteita herättävää! Tässä videokooste tapahtumasta Tiirismaatrailin instagramissa.

Maalialueella keskusteltiin kisan kulusta ja lopun vaiheista. En ollut kisan päätyttyä ollenkaan varma, kuinka pitkälle olisin jaksanut. Tässä kilpailussa siis ei saa jatkaa enää yksin, eikä kyllä tehnyt mielikään. Paperilla katsottuna kiristysvaraa jäi vielä aika reilusti, koska taisin juosta kuitenkin alle 6 minuutin kierroksia koko ajan lopussa. Toisaalta lihaksisto tuntui olevan viimeisissä alamäissä tikittävä aikapommi, joka voisi keskeyttää homman hetkenä minä hyvänsä. Päättelisin tästä hiukan siihen suuntaan, että kardiorespiratorisesti varaa jäi vielä kiristää, mutta hermo-lihasjärjestelmä olisi pistänyt hommalle stopin kohtuullisen pian.

Sykekäyrä. Kolmen tunnin jälkeen syke ei enää ylämäessä oleellisesti noussut, vaikka strava-segmentin mukaan nousu kuitenkin tuli koko ajan nopeammin ja nopeammin loppua kohden. En tiedä täysin sitä fysiologista taustaa mikä aiheuttaa sykkeeseen jopa laskua suhteessa työtehoon näissä pitkissä suorituksissa, mutta ehkä tärkeintä on ymmärtää, että sitä tapahtuu, ja tärkeämpää on tietää kuinka kauan jaksaa ylläpitää tiettyä sykehaarukkaa tietyn mittaisessa kisassa.

Mustavuoren tapahtumassa käyneitä saattaa kiinnostaa, että Messilä Verticalissa kiihtyy oman kokemuksen mukaan kierrokset hieman pehmeämmin, ainakin tänä vuonna. Tässä ei ollut mitään selkeää kohtaa jossa vauhti olisi yht'äkkiä noussut jyrkästi, vaan lihaksisto hierotaan pikkuhiljaa kypsäksi jokaiselta osallistujalta.

Tiirismaa trail tapahtumana meni välittömästi omiin suosikkeihin - Suoraan sydämeen. Osallistujan kokemus on takuulla hyvä niin tapahtuman voittaneelle, kuin viimeisenä maaliin tulleelle. Tai noh, tässä tapauksessa toki kyseessä on sama henkilö, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. Itseäni kiinnostaa tässä vaiheessa polkuilijan uraa tapahtumat joita oikeasti kiinnostaa lajin kilpailullisen puolen huomiointi ja kehittäminen - Tiirismaalla tässä on mielestäni onnistuttu, kun samaan aikaan myös peruspolkuilija saa rahalleen oivan vastineen. Nähdään ensi vuonna Tiirismaalla, joskin en ainakaan itse vielä tiedä kumpana päivänä, ja millä matkalla 😉